Siirry pääsisältöön

Villasukkien viimeistely... viimeinkin

Opintovapaa lähenee uhkaavasti loppuaan. Halusin palata siihen, mistä on lähdetty eli villasukkiin.

En ole viimeisen vuoden aikana ehtinyt kutoa kuin ehkä yhdet villasukat. Nyt pitkästä aikaa vilkaisin päättelemättömiä töitä ja löysin yli kymmenet päättelemättömät sukat. Minulla on välillä ongelmia saattaa loppuun sellaiset projektit, joilla ei ole takarajaa ja joita kukaan ei odota valmistuvaksi, paitsi itse silloin kun kudon puikot sauhuten.

Nyt otin kaikki sukat, neulan ja sakset ja suoritin urakan. Siinä se tapahtui, osittain televisiota katsellen, sukista tuli valmiita jalkaan laitettaviksi. Eikä nyt ihan rehellisesti sanottuna mennyt edes kovin kauan, ainakaan jos miettii millainen aika kutoessa on mennyt.

Sukkien päättelyhän tapahtuu siten, että otetaan jokainen langanpätkä ja neulalla pujotellaan sukan nurjalle puolelle. Osa sukista oli jämälangoista tehtyjä ”räsymattosukkia, joten langanpätkiä oli paljon.

Olen kutonut sukkia paljon, mutta silti kantapäätä kutoessa toinen puoli jää minulta hieman harvemmaksi. Samoin silmukoita kantapään reunasta nostaessa, siihen jää harvempi kohta. Päättelen siis yleensä lankaa näihin kohtiin ja saatan pujotella sinne ihan muutenkin vain, koska haluan, että sukat kestävät. Tätä pujottelua ei myöskään huomaa, jos ei nyt varta vasten ala sitä tutkimaan.

Mitenkä te olette ratkaisseet tämän kantapää asian?

Sukkien päättely, niin työläältä kuin se tuntuukin, on hieno hetki. Siinä sukka vihdoin tulee siihen pisteeseen, että sen voi vetää jalkaansa tai kääriä pakettiin.

Nämä sukat vielä hieman kevyesti prässäsin, ihan vain alla olevan kuvan takia. Toivottavasti nämäkin viimeistään ensi talvena löytäisivät jonkun jalkoihin, koska villasukan tarkoitus on lämmittää palelevia varpaita ja kertoa pitäjälleen, että tämä on tärkeä.

Löysin myös yhdet valmiiksi päätellyt, joihin olin vielä kuvitellut lisääväni jotakin, mutta tähän nyt päätin jättää. Muistan kutomisprosessin; olin todella väsynyt ja ajattelin tarvitsevani jotain uutta muuta arkeeni. Sitä nykyinen opiskelu on nyt tuonut.  








Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Paperimassan valmistus

Tarvikkeet: sanko tehosekoitin (tummuu painomusteesta) paperisilppua (lehdet, paperihylsyt, kananmunakennot) liisteriä ja eri keepperiä vaihtoehtoisesti itsetehty liisteri (myrkytön) vehnäjauhoista ja vedestä   Työvaiheet: Silppua paperit pieneksi silpuksi sankoon. Lisää sekaan kuumaa vettä. Anna liota muutama päivä. (prosessia voi nopeuttaa käyttämällä paperina vessapaperia tai keittämällä seosta) Hienonna seos tehosekoittimella. Poista ylimääräiset vedet.                       Laita seos harsokankaan sisään ja pusertele ylimääräiset vedet pois. Lisää sekaan liimaa esimerkiksi n.20g   ja paperimassaa 500g (ei ole tarkkaa voi laittaa summissa 😊 ) Ripottele sekaan pari lusikallista liisterijauhetta. Vaivaa massaa  niin, että siitä tulee sileämpää, eikä se enää ole kovin purumaista. Liisteriä tulisi olla sen verran, että se tekee massasta hieman liukkaan oloisen, tällöin massaa on helppo muovailla. Muotoile haluamasi tuotteet/teokset. Apuna voi käy

Laajempi ohje paperimassa askarteluun

Olen aiemmissa postauksissani tehnyt ohjeen paperimassan valmistuksesta. Tein kuitenkin nyt keväällä näytön aiheesta ja päivitän sen tiimoilta tähän hieman yksityiskohtaisempaa ohjetta paperimassa askarteluun.  Paperimassa askartelu on todella antoisaa ja se siitä pystyy soveltamaan kädentaitohetkiä monenlaisille ryhmille. Lisäksi askartelu tapahtuu pitkälti kierrätysmateriaaleilla, mikä nykyisenä ilmaston muutoksen ja kulutushysterian aikana on aina positiivista. Paperimassan valmistus ja massasta askartelu   Tarvikkeet: sanko tehosekoitin (tummuu painomusteesta) paperisilppua (lehdet, paperihylsyt, kananmunakennot) liisteriä ja eri keepperiä vaihtoehtoisesti itsetehty liisteri (myrkytön) vehnäjauhoista ja vedestä   Työvaiheet: Silppua paperit pieneksi silpuksi sankoon. Lisää sekaan kuumaa vettä. Anna liota muutama päivä. (prosessia voi nopeuttaa käyttämällä paperina vessapaperia tai keittämällä seosta) Hienonna seos tehosekoittimella. Poista ylimääräiset ved

Mitä on mixed media?

 Mixed media on taidetta, jossa on käytetty useampia eri tekniikoita samaan teokseen. Suomeksi sitä voisi kai sanoa sekatekniikaksi. Erityistekniikoiden näyttö oli koulussa hieno kokemus. Sitä kautta (toisen opiskelijan näyttöä seuraamalla) sain vinkkiä ja inspiraatiota tutustua mixed media maailmaan internetin syvyyksistä. Mixed media taide on todella mielenkiintoista, toki se sisältää niin paljon erilaisia käsitteitä, etten todellakaan enää tiedä mitä mikäkin tarkoittaa. Kuitenkin teokset, mitä kaikenlaisten ihmeellisten termien takaa löytyy, ovat todella upeita ja usein puhuttelevia. Voisin selailla mixed media taidetta instagramista vaikka miten pitkään. Jossain vaiheessa täytyy kuitenkin lopettaa, koska on kiva saada jotain itsekin aikaiseksi. Itselle tekeminen edustaa tunteiden purkamista ja rentoutumista, jonkin sellaisen parissa, jonka koen en nyt ihan turhaksi, mutta tavallaan. Siis sellaiseksi ettei se välttämättä edistä elämässäni mitään, korkeintaan mielenterveyttä. Tekniik