Siirry pääsisältöön

Kuka on Noki?

 Olen kirjoitellut blogiin tekstejä jo hyvän aikaa, joten ehkä nyt on viimeistään hyvä aika kirjoittaa myös enemmän esittelyä itsestä, kuin mitä tuossa pienessä profiilitekstissä on. 

Profiilitekstissähän luki vain pari tärkeää rooliani eli, että olen kolmen nuoren ihmisen äiti ja lähihoitaja. Tärkeä rooli on tietysti myös olla puoliso, noiden kolmen lapsen isälle. Yhdessä ollaan taapalattu jo puolet elämästäni, ylikin. Lähihoitajana työskentelen kehitysvammaisten lasten ja nuorten kanssa, minkä koen hyvin antoisaksi ja tärkeäksi työksi. Koen, että noilla lapsilla on itselleni paljon opetettavaa siitä mikä on tärkeää, tunteista ja toisen ihmisen ymmärtämisestä. 

Noki on alun perin nettiä varten keksimäni nimimerkki tai lyhennetty muoto siitä. Osallistuin jossain vaiheessa paljon erilaisille keskustelufoorumeille ja mieleen oli iskostettu ohje, että nettiin ei omia tietoja (lue nimeä laiteta). No ikää on tullut lisää, nettietikettiä edes vähän otettua haltuun ja on tullut some, missä joka tapauksessa toimitaan paljolti omalla nimellä.

Tykästyin kuitenkin Noki nimeen, niin etten tahdo osata luopua siitä. Noki mielestäni kuvaa jotain osaa itsestäni. Noki värinä pyrkii sulautumaan ympäristöön ja olemaan huomaamaton. Noki tuntee olonsa hieman vaivautuneeksi ja epämukavaksi hienoissa ympäristöissä ja juhlatamineissa. Noki on välillä yrityksistään huolimatta hyvin näkyvää ja epätäydellistä. Sitä tämä elämä välillä on.

Tavoitteena on luoda kaunista ja varsinkin näkyvää, syviä tuntoja ilmaisevaa, vaatimattomistakin materiaaleista. Haluan jakaa tätä käsillä tekemisen iloa muillekin, kaikki osaa, eikä sydämestä lähtevien tuotosten tarvitse olla yleisten mittapuiden mukaan täydellisiä. Kauneus on myös hyvin henkilökohtainen kokemus.

Pidän runsaasti myös ihan oikeasta nimestäni, joka on monien muiden 70-luvulla syntyneiden tavoin Hanna. Hanna nimi on muunnos hebrealaisesta nimestä Hannah, mikä tarkoittaa armoa. Armo on mielestäni elämän ehkä paras asia. Elämäni perustuu siihen. Uskon siihen, että koko elämäni, olemiseni ja tulevaisuuteni perustuvat johonkin suurempaan, Jumalan armoon minua kohtaan.

 Olen ollut ja voi olla, että olen edelleen, eräänlainen täydellisyyden tavoittelija. Työelämässä ja monessa muussakin asiassa haluaisin osata asiat ennen tekemistä täydellisesti, haluaisin olla varma niiden onnistumisesta. Tällaistahan elämä ei ihan aikuisten oikeasti ole, tehdään virheitä, kokeillaan ja opitaan. Kädentaidot ovat itselle ennen kaikkea hengähdys tauko täydellisyyden tavoittelusta. On tärkeää, että saan vain tehdä ilman epäonnistumisen pelkoa.

Käsillä tekeminen on tutkimusretki omaan itseen, luovuuteen ja kykyihin. Toivottavasti tulet mukaan tälle matkalle. Erilaisten tekniikoiden ja käsitöiden opettelu luo mahdollisuuksia hengähtää ja ilmaista itseään.

Olen opiskelemassa kädentaitojen ohjauksen artesaaniksi. Tuon blogissa esille itse opettelemiani tekniikoita ja ohjeita, joiden avulla sinäkin voit päästä helposti alkuun.

Tervetuloa käsitöiden ja askartelujen pariin.

Tuntuipa hupaiselta kirjottaa itsestään. Tässä vielä siihen liittyvä virne naamalla.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Paperimassan valmistus

Tarvikkeet: sanko tehosekoitin (tummuu painomusteesta) paperisilppua (lehdet, paperihylsyt, kananmunakennot) liisteriä ja eri keepperiä vaihtoehtoisesti itsetehty liisteri (myrkytön) vehnäjauhoista ja vedestä   Työvaiheet: Silppua paperit pieneksi silpuksi sankoon. Lisää sekaan kuumaa vettä. Anna liota muutama päivä. (prosessia voi nopeuttaa käyttämällä paperina vessapaperia tai keittämällä seosta) Hienonna seos tehosekoittimella. Poista ylimääräiset vedet.                       Laita seos harsokankaan sisään ja pusertele ylimääräiset vedet pois. Lisää sekaan liimaa esimerkiksi n.20g   ja paperimassaa 500g (ei ole tarkkaa voi laittaa summissa 😊 ) Ripottele sekaan pari lusikallista liisterijauhetta. Vaivaa massaa  niin, että siitä tulee sileämpää, eikä se enää ole kovin purumaista. Liisteriä tulisi olla sen verran, että se tekee massasta hieman liukkaan oloisen, tällöin massaa on helppo muovailla. Muotoile haluamasi tuotteet/teokset. Apuna voi käy

Laajempi ohje paperimassa askarteluun

Olen aiemmissa postauksissani tehnyt ohjeen paperimassan valmistuksesta. Tein kuitenkin nyt keväällä näytön aiheesta ja päivitän sen tiimoilta tähän hieman yksityiskohtaisempaa ohjetta paperimassa askarteluun.  Paperimassa askartelu on todella antoisaa ja se siitä pystyy soveltamaan kädentaitohetkiä monenlaisille ryhmille. Lisäksi askartelu tapahtuu pitkälti kierrätysmateriaaleilla, mikä nykyisenä ilmaston muutoksen ja kulutushysterian aikana on aina positiivista. Paperimassan valmistus ja massasta askartelu   Tarvikkeet: sanko tehosekoitin (tummuu painomusteesta) paperisilppua (lehdet, paperihylsyt, kananmunakennot) liisteriä ja eri keepperiä vaihtoehtoisesti itsetehty liisteri (myrkytön) vehnäjauhoista ja vedestä   Työvaiheet: Silppua paperit pieneksi silpuksi sankoon. Lisää sekaan kuumaa vettä. Anna liota muutama päivä. (prosessia voi nopeuttaa käyttämällä paperina vessapaperia tai keittämällä seosta) Hienonna seos tehosekoittimella. Poista ylimääräiset ved

Mitä on mixed media?

 Mixed media on taidetta, jossa on käytetty useampia eri tekniikoita samaan teokseen. Suomeksi sitä voisi kai sanoa sekatekniikaksi. Erityistekniikoiden näyttö oli koulussa hieno kokemus. Sitä kautta (toisen opiskelijan näyttöä seuraamalla) sain vinkkiä ja inspiraatiota tutustua mixed media maailmaan internetin syvyyksistä. Mixed media taide on todella mielenkiintoista, toki se sisältää niin paljon erilaisia käsitteitä, etten todellakaan enää tiedä mitä mikäkin tarkoittaa. Kuitenkin teokset, mitä kaikenlaisten ihmeellisten termien takaa löytyy, ovat todella upeita ja usein puhuttelevia. Voisin selailla mixed media taidetta instagramista vaikka miten pitkään. Jossain vaiheessa täytyy kuitenkin lopettaa, koska on kiva saada jotain itsekin aikaiseksi. Itselle tekeminen edustaa tunteiden purkamista ja rentoutumista, jonkin sellaisen parissa, jonka koen en nyt ihan turhaksi, mutta tavallaan. Siis sellaiseksi ettei se välttämättä edistä elämässäni mitään, korkeintaan mielenterveyttä. Tekniik