Siirry pääsisältöön

Näin voit tehdä applikointeja ilman liimakangasta

Applikoida voi myös paperin lävitse ilman liimakangasta. Tätä ei tehty koulussa lähipäivänä, mutta kurssille oli siitä hyvät ohjeet. Halusin kuitenkin kokeilla tämänkin, koska en ollut kokeillut aiemmin ja kaikkea uutta on kiva kokeilla. 

Valitaan sopiva pohjakangas ja kuviokangas sekä tietenkin kuva. Piirretään kuva paperille, itse käytin kaavapaperin puutteessa leivinpaperia. Koin, että läpi kuultava paperi on mukavampi kuin jokin ihan valkoinen. En ole testannut, mutta olettaisin tavallisenkin paperin läpi onnistuvan. 

Asetellaan kankaat päällekkäin kuviokangas päällimmäiseksi. Tähän päälle paperille piirretty kuva. Kiinnittelin kuvan kankaisiin hieman nuppineuloilla, että pysyy paikoillaan. Poistelin toki nuppineuloja ompelun edetessä, että kaikki etenee varmasti suorana ompelukoneen paininjalan alla.

Ommellaan kuvio paperin päältä suoralla ompeleella ja ompelun jälkeen revitään paperi välistä pois. Tässä jäänyt yksi vaihe vähän kuvaamatta, kun aloin heti innoissani repiä paperia.

Leikataan kuvio kangas ompeleen vierestä.

 

Ommellaan vielä ympäriinsä tiheällä siksakilla.

Ja tietenkin viimeistellään työ. Itse tein tästä kynäpenaalin.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Paperimassan valmistus

Tarvikkeet: sanko tehosekoitin (tummuu painomusteesta) paperisilppua (lehdet, paperihylsyt, kananmunakennot) liisteriä ja eri keepperiä vaihtoehtoisesti itsetehty liisteri (myrkytön) vehnäjauhoista ja vedestä   Työvaiheet: Silppua paperit pieneksi silpuksi sankoon. Lisää sekaan kuumaa vettä. Anna liota muutama päivä. (prosessia voi nopeuttaa käyttämällä paperina vessapaperia tai keittämällä seosta) Hienonna seos tehosekoittimella. Poista ylimääräiset vedet.                       Laita seos harsokankaan sisään ja pusertele ylimääräiset vedet pois. Lisää sekaan liimaa esimerkiksi n.20g   ja paperimassaa 500g (ei ole tarkkaa voi laittaa summissa 😊 ) Ripottele sekaan pari lusikallista liisterijauhetta. Vaivaa massaa  niin, että siitä tulee sileämpää, eikä se enää ole kovin purumaista. Liisteriä tulisi olla sen verran, että se tekee massasta hieman liukkaan oloisen, tällöin massaa on helppo muovailla. Muotoile haluamasi tuotteet/teokset. Apuna voi käy

Laajempi ohje paperimassa askarteluun

Olen aiemmissa postauksissani tehnyt ohjeen paperimassan valmistuksesta. Tein kuitenkin nyt keväällä näytön aiheesta ja päivitän sen tiimoilta tähän hieman yksityiskohtaisempaa ohjetta paperimassa askarteluun.  Paperimassa askartelu on todella antoisaa ja se siitä pystyy soveltamaan kädentaitohetkiä monenlaisille ryhmille. Lisäksi askartelu tapahtuu pitkälti kierrätysmateriaaleilla, mikä nykyisenä ilmaston muutoksen ja kulutushysterian aikana on aina positiivista. Paperimassan valmistus ja massasta askartelu   Tarvikkeet: sanko tehosekoitin (tummuu painomusteesta) paperisilppua (lehdet, paperihylsyt, kananmunakennot) liisteriä ja eri keepperiä vaihtoehtoisesti itsetehty liisteri (myrkytön) vehnäjauhoista ja vedestä   Työvaiheet: Silppua paperit pieneksi silpuksi sankoon. Lisää sekaan kuumaa vettä. Anna liota muutama päivä. (prosessia voi nopeuttaa käyttämällä paperina vessapaperia tai keittämällä seosta) Hienonna seos tehosekoittimella. Poista ylimääräiset ved

Mitä on mixed media?

 Mixed media on taidetta, jossa on käytetty useampia eri tekniikoita samaan teokseen. Suomeksi sitä voisi kai sanoa sekatekniikaksi. Erityistekniikoiden näyttö oli koulussa hieno kokemus. Sitä kautta (toisen opiskelijan näyttöä seuraamalla) sain vinkkiä ja inspiraatiota tutustua mixed media maailmaan internetin syvyyksistä. Mixed media taide on todella mielenkiintoista, toki se sisältää niin paljon erilaisia käsitteitä, etten todellakaan enää tiedä mitä mikäkin tarkoittaa. Kuitenkin teokset, mitä kaikenlaisten ihmeellisten termien takaa löytyy, ovat todella upeita ja usein puhuttelevia. Voisin selailla mixed media taidetta instagramista vaikka miten pitkään. Jossain vaiheessa täytyy kuitenkin lopettaa, koska on kiva saada jotain itsekin aikaiseksi. Itselle tekeminen edustaa tunteiden purkamista ja rentoutumista, jonkin sellaisen parissa, jonka koen en nyt ihan turhaksi, mutta tavallaan. Siis sellaiseksi ettei se välttämättä edistä elämässäni mitään, korkeintaan mielenterveyttä. Tekniik