Kuuntele…

 mitä silloin kuuluukaan?

Opiskeluvuorossa ohjaaminen ja neuvominen käsityöalalla jakso.

Tiesittekö, että kuunteleminen on keskeinen puheviestinnän osa. Siis oikeasti ihan todella tärkeä osa, koska mitä järkeä kenenkään on puhua, jos kukaan ei kuuntele. Sehän olisi kai nimenomaan sitä tuuleen huutamista.

On myös tärkeää, että se ihminen, joka ajattelee olevansa siinä ohjaajan roolissa, kuuntelee. Sosiaali- ja terveysalallakin tulee ohjaus ja hoitotilanteissa aina välillä ristiriitatilanteita, joista osa voi johtua riittämättömästä kuuntelusta. Tämän kirjoitin kokemuksesta, enkä ollenkaan usko, jos joku väittää, että olen ainoa, jolle näitä ristiriitatilanteita on tullut työuran aikana. Aina ei kuuntelukaan auta, ehkä silloin tarvittaisiin supersankarin kykyjä kuunnella… niin ja nähdä ja tuntea, ottaa viestintää vastaan, vaikka sanoja ei olisikaan.

Haluan haastaa teidät kaikki hetkeksi kuuntelemaan. Unohtamaan asiansa ja kuuntelemaan, mitä toisella ihmisellä on sanottavaa. Välillä voi yllättyä kuinka paljon asiaa on heillä, jotka eivät pysty tai uskalla sanoa.

Kuuntelu ja korvat on muutenkin hieno juttu. Kannattaa mennä myös metsään lenkille sellaisella sopivalla tuulella. Eilen istuin penkillä ja vain kuuntelin puiden huminaa. No rehellisesti sanottuna, en päässyt lenkille yksin. Joten huomioin kanssani olijan ja mietin kuulemmeko oikeasti samat asiat. Voihan myös olla, että siinä missä toinen ihminen kuulee tuulen huminan, toinen kuuleekin kaukaa kuuluvat ihmisten äänet. Jossain kuuntelutilanteessa toinen voi kuulla luennoitsijan puheen ja toinen ilmastoinnin pauhun. Meitä kuuntelijoitakin on niin monenlaisia.

Mutta kuultiin mitä kuultiin niin kuunnellaan kuitenkin. Ja, jos emme saa kaikesta selvää niin katsellaan ja tunnetaan, otetaan selvää millaisia asioita muilla ihmisillä ja ympäristöllä on meille kerrottavana.