Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2021.

Näin voit tehdä applikointeja ilman liimakangasta

Applikoida voi myös paperin lävitse ilman liimakangasta. Tätä ei tehty koulussa lähipäivänä, mutta kurssille oli siitä hyvät ohjeet. Halusin kuitenkin kokeilla tämänkin, koska en ollut kokeillut aiemmin ja kaikkea uutta on kiva kokeilla.  Valitaan sopiva pohjakangas ja kuviokangas sekä tietenkin kuva. Piirretään kuva paperille, itse käytin kaavapaperin puutteessa leivinpaperia. Koin, että läpi kuultava paperi on mukavampi kuin jokin ihan valkoinen. En ole testannut, mutta olettaisin tavallisenkin paperin läpi onnistuvan.   Asetellaan kankaat päällekkäin kuviokangas päällimmäiseksi. Tähän päälle paperille piirretty kuva. Kiinnittelin kuvan kankaisiin hieman nuppineuloilla, että pysyy paikoillaan. Poistelin toki nuppineuloja ompelun edetessä, että kaikki etenee varmasti suorana ompelukoneen paininjalan alla. Ommellaan kuvio paperin päältä suoralla ompeleella ja ompelun jälkeen revitään paperi välistä pois. Tässä jäänyt yksi vaihe vähän kuvaamatta, kun aloin heti innoissani repiä paperi

Värikkäitä kuvia päällikeompelutekniikalla

Nyt koulutukseni on yhtäkkiä edennyt siihen pisteeseen, että viime viikolla minulla oli koulussa viimeinen lähiopetuspäivä, jos nyt näyttöjen osalta ei vielä tule jotain. Harjoittelimme koulussa päällikeompelua. Kuten jokaisen lähipäivän jälkeen, kirjoittelin raporttia tekemästäni. Olin kokeillut päällikeompelua aiemminkin, joten innostuin tekemään niitä nytkin vielä päivän jälkeen kotona.   Työjärjestys päällikeompeluun (applikointiin):   Valitaan kuva ja pohjakangas. Mietitään mihin applikointi tulee. Pohjakangas leikataan oikeankokoiseksi. Kuvasta suunnitellaan työlle järjestys. Millaiset palat leikataan ja missä järjestyksessä ne kiinnitetään taustaan. Huomioidaan, että kankaalle tulee kuvasta peilikuva. Jos käytössä on paperillinen liimakangas, piirretään osat liimakankaan paperipuolelle. Itse käytin kotona tehdyissä töissä kaksipuoleista liimakangasta, jossa ei ollut paperia valmiiksi, joten piirsin kuvat ensin paperille (tässä tapauksessa käytin leivinpaperia, jota oli