Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2021.

Mitä on mixed media?

 Mixed media on taidetta, jossa on käytetty useampia eri tekniikoita samaan teokseen. Suomeksi sitä voisi kai sanoa sekatekniikaksi. Erityistekniikoiden näyttö oli koulussa hieno kokemus. Sitä kautta (toisen opiskelijan näyttöä seuraamalla) sain vinkkiä ja inspiraatiota tutustua mixed media maailmaan internetin syvyyksistä. Mixed media taide on todella mielenkiintoista, toki se sisältää niin paljon erilaisia käsitteitä, etten todellakaan enää tiedä mitä mikäkin tarkoittaa. Kuitenkin teokset, mitä kaikenlaisten ihmeellisten termien takaa löytyy, ovat todella upeita ja usein puhuttelevia. Voisin selailla mixed media taidetta instagramista vaikka miten pitkään. Jossain vaiheessa täytyy kuitenkin lopettaa, koska on kiva saada jotain itsekin aikaiseksi. Itselle tekeminen edustaa tunteiden purkamista ja rentoutumista, jonkin sellaisen parissa, jonka koen en nyt ihan turhaksi, mutta tavallaan. Siis sellaiseksi ettei se välttämättä edistä elämässäni mitään, korkeintaan mielenterveyttä. Tekniik

Intarsiaa puuviiluista

  Koulussa oli helmikuussa jälleen lähiopetuspäivä. Tälle kertaa tutustuimme puuviiluintarsiaan. Intarsia ja puuviilut olivat itselleni täysin uusi kokemus. Tekeminen oli mielenkiintoista ja mukaansa tempaavaa ja sillä sai kaunista tuotosta aikaiseksi. Se ei myöskään ollut ollenkaan niin vaikean oloista kuin ajattelin. Voi kuitenkin olla, että intarsia jää ainakin tällä hetkellä kerta kokeiluksi. Oli yllättävän raskasta hommaa. Tunnistin seuraavana päivänä ja jo illalla käsistäni paljon uusia lihaksia. Voi toki olla, että tekniikassakin vielä olisi hiomista tai sitten se vain olisi hyvää lihasharjoittelua. Itselläni on lapsuudesta melko huonoja kokemuksia puukäsitöistä, joten oli ihan hyvä huomata, että pystyn ainakin puuviiluista saamaan jotain aikaiseksi. Miksen sitten muustakin. Intarsiatyö aloitettiin jäljentämällä haluttu kuvio pohjaviiluun. Sen jälkeen leikattiin askarteluveitsellä ensimmäinen pala irti pohjaviilusta. Poistetun palan tilalle aseteltiin uusi pala halutun värisestä

Koristyyny ja tyynyn tarina

Osaatteko kuvitella tunteen, kun teen puoli vuotta myöhässä ompelutyöhön liittyvää oppimistehtävää. En tietenkään lue tehtävän antoa, koska tottahan sen nyt muistaa sieltä puolen vuoden takaa… koristetyyny. Kuten kaikessa täytynee kuvata työvaiheet. Nyt tehdään sitten muuten vain niin perusjuttu, että varmasti onnistuu, sisätyyny ja palloisesta kankaasta tyynynpäällinen vetoketjuineen. Lopuksi, kun kaikki on valmista, luet tehtävän annon; koristetyyny runsailla koristeilla, saa käyttää luovuutta ja tehdä taidetta. Voi ihme, mikä unelmatehtävä. Edellä mainittua tyynyä tehdessä mielessä pyöri monenlaisia ajatuksia. Mietin mixed mediaa, minkä tiimoilta tekisi mieli kokeilla kaikenlaista. Mietin kirpparille menossa olevaa vaaleanpunaista verhoa ja sitä kuinka meillä on nykyään teiniperhe, eikä enää paljon missään näy vaaleanpunaista. Mietin opintovapaan alkamisen tiimoilta muutenkin perheemme teinejä ja voisiko nyt kehittää jotenkin suhteita heihin, kun on taukoa vuorotyöstä. Mietin te

Himmelin tahokkaan ohje

Koulussa oli erityistekniikoista näyttö. Itse perehdyin himmeleihin sen, mitä nyt reilussa kuukaudessa himmeleihin saa perehdyttyä. Paljon jäi opittavaa, mutta kaunistakin sain aikaiseksi. Haluaisin himmeleistä ehtiä kirjoittaa pidemmästikin, oli mielenkiintoista tutustua netin välityksellä ihmisten tekemiin himmeleihin ja mistä kaikesta niitä on valmistettu.  Tässä kuitenkin näyttöä varten työstämäni tahokkaan ohje. Tahokashan on siis yksi pieni osa himmeliä, joita yhteen laittamalla saa aikaiseksi esimerkiksi tällaisen  kuvassa olevan himmelin. Joulu on mennyt ja meillä roikkuu tämän näytön tiimoilta vielä himmeleitä siellä täällä.