Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2021.

Kädentaitajan itsetutkiskelua

Kädentaitojenohjaaja koulutuksessa kaikki opiskelu ei ole ihanaa käsitöiden tekemistä tai niiden ohjaamista. Viimeiset opintokokonaisuudet, jotka ovat jääneet ihan tänne opiskelujen loppuun ovat varsinaista itsetutkiskelua. On yrittäjävalmennusta, opiskelu- ja urasuunnitteluvalmiuksia sekä oman osaamisen esittämistä. Millaisia opiskelu- ja urasuunnitteluvalmiuksia tällainen vanha konkari sitten tarvitsee. No tästä ei nyt vielä ole kovin paljon valmista ajatusta, miten tätä uraa tästä lähtisi kehittämään, paljon olen kuitenkin käynyt pohdintaa ja saanut uutta osaamista.  Millaista osaamista minulla siis on tarjota työelämälle. Ennen kaikkea koen itseni tällä hetkellä hoitajaksi. Olen ollut nykyisessä työpaikassani 6,5 vuotta, vaikka vuorotyö yhdistettynä melko pitkään työmatkaan ja muuhun elämään tuovat melko paljon haasteita, pidän silti itse työstä todella paljon. Pidän kovasti hoitooni uskotuista lapsista ja nuorista, työyhteisöstä ja siitä, että työnantaja on melko hyvin kouluttanut